HULLUTUKSEN HISTORIAA


Alkuun
Toiminta
Uutiset ja tiedotteet
Markku-liiton hallitus
Viralliset tuotteet
Markku-faktat
Markkujen vieraskirjat
Jäseneksi

PERUSTAMINEN

Kaikella on syynsä. Jopa Markkujen yhdistyksellä. Aavistettiin, että historiaa ollaan tekemässä, kun kauniina kesäpäivänä heinäkuussa 1996 Porin lähellä sijaitsevassa Noormarkussa kokoontui kuusi Markkua tarkoituksenaan konkretisoida pari vuotta pyöritelty idea yhdistyksestä. Meininki oli markkumainen ja pöydällä kahvia, muikkuja sekä edellisenä päivänä luonnosteltu yhdistyksen perustamiskirja.

Katso kuva suurempana      Myönnetään, myönnetään: yhdistyksen idea oli luonnollisesti järjetön. Sen musertavassa holtittomuudessa oli kuitenkin myös sen hillitön nerokkuus, vaikka sitä ei kukaan sen paremmin osannutkaan selittää. Eikä osaa vieläkään.
     Perustamispäivän iltana asiasta kertoi ensimmäinen media, paikallisradio jossakin Lahden seudulla. Seuraavana päivänä Satakunnan pääsanomalehti, Satakunnan Kansa. Sitten iltapäivälehdet, Yleisradio, lisää paikallisradioita, Helsingin Sanomat (kotimaan pääuutissivullaan!), lisää sanomalehtiä muualla maassa ja tietenkin Noormarkun ja Pomarkun Uutismarkku, jolle ainoana mediana suotiin mahdollisuus seurata perustamiskokousta. Pian alkoivat puhelimet soida. Markkuja tuntui olevan aika paljon.
Katso kuva suurempana
Yhdistyksellä on ollut jo yli 20 valtakunnallista tapahtumaa.
Kymmenvuotisjuhlat pidettiin 28.10.2006 Noormarkussa ja Porissa.

MARKUNPÄIVÄT

Markku-liiton vuoden huippukohtaa eli Markunpäivänjuhlaa vietetään Noormarkun Söörmarkussa. Juhlapäivän virallisessa ohjelmassa on kaksi ehdotonta numeroa: yhdistyksen jäsenten lyöminen Söör Markuiksi ja Vuoden Markun julkistaminen. Söörmarkun nuorisoseuran talon kupeella otetaan perinteeksi muodostunut yhteiskuva.

Kuvasatoa vuosien varrelta:

   Söörmarkku 2002
   Söörmarkku 2003
   Söörmarkku 2004
   Söörmarkku 2005
   Söörmarkku 2006

Tapaamisiin! Markku-liiton elävää toimintaa!
Viralliset Markku-tuotteet. Näytä markkuus ulospäin liiton pinsseillä ja T-paidoilla!
Jäsenyys, tuo jalo tila. Oletko Markku? Oletko tarpeeksi Markku? Liity!
Liitto tiedottaa. Todennäköisesti hieman uudempaa materiaalia.

 
Suomalainen Markku-liitto ry, c/o pj. Markku Rimpelä
Aaltotie 4, 33180 Tampere
markku.rimpela@oph.fi
GSM 050-2847